Mene sisältöön

Ravattulan Ristimäki

Ravattulan Ristimäki -hanke, Kaarina. Kuva: J. Ruohonen
Suomen vanhimman tunnetun kirkon jäännökset sijaitsevat Aurajoen varrella Kaarinassa, Ravattulan kylän Ristimäellä. Elokuussa 2013 löydetyn kirkkorakennuksen käyttö ajoittuu ristiretkiajan ja keskiajan taitteeseen 1100-luvun loppupuolelle ja 1200-luvun alkuun, aikakauteen ennen Suomen seurakunnallista järjestäytymistä.

Kyseessä on toistaiseksi vanhin ja ainoa tästä varhaishistorian vaiheesta varmuudella kertova kirkollinen rakennus maassamme. Kirkon kivijalan lisäksi paikalta on löydetty laaja kirkkomaa ja mäkeä kiertäneen aidan kiviperustus.


| Sivun alkuun |